maanantai 30. joulukuuta 2013

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kuvatoive - koirakuvia


Akita-koirakuva. Akita on ikivanha suurikokoinen japanilainen pystykorvarotu. Se on Japanin kansallisrotu.

Ensimmäinen kuvatoive on suomenpystykorva -koirakuvia. Valitettavasti suomenpystykorva osoittautui hankalaksi toiveeksi toteuttaa pian. Mutta tässä kuitenkin koirakuvia, joista toivottavasti on iloa. Suomenpystykorva pidetään mielessä ja sen kuvia toivottavasti saadaan myöhemmin.


Nukkuva koira kivetyksellä.


Ja lisää koirakuvia. Bokseri lähikuvassa, koiran katse.


Noutaja lähikuvassa, istuu nurmikolla.

Noutajat ovat koiraroturyhmä, joka on erikoistunut pienriistan talteenottoon sekä maalla että vedessä. Noutajarotuja on kuusi: kultainennoutaja, labradorinnoutaja, sileäkarvainennoutaja, novascotiannoutaja, chesapeakelahdennoutaja ja kiharakarvainennoutaja.

Berninpaimenkoira nukkuu lattialla.

Nämä kaikki koirakuvat ovat täysin ilmaisia kuvituskuvia.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Pythagoraan lause


Pythagoraan lause kuuluu: "Suorakulmaisen kolmion kateetit sivuina piirrettyjen neliöiden alojen summa on yhtä suuri kuin hypotenuusa sivuna piirretyn neliön ala".


maanantai 2. joulukuuta 2013

Clipart kuvien kokoelma


Clipart kuva pykälä. Laki, lakipykälä.


Clipart avain


Clipart pyörä. Vihreä polkupyörä.

Clipart-kuva vihreä kysymysmerkki. Kysymys.

Clipart love. Rakkaus, sydän.

Clipart-kuva leppäkerttu. Ötökkä.

Näiden clipart-kuvien käyttö on täysin vapaata ja ilmaista.

Uusi vuosi


Kuvituskuvat aiheesta Uusi vuosi. Ilotulitus, uudenvuoden raketit.


Lisää ilotulitusta.


Vuosi 2014 tulossa.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lisää joulua


Joulukynttilä. Lähikuva palavasta kynttilästä


Joulukuusen koristeet.


Kuusikynttilä. Jouluaiheinen kuvituskuva.


Palava sädetikku.

Tästä täysin ilmaiset joulukuvat mihin tahansa käyttöön.

Katso myös aikaisempi kuvasarja samasta aiheesta: joulu.

Ilmaiseksi joulukuvia


Ilmaiseksi joulukuvia. Tässä kokoelma erilaisia jouluaiheisia kuvituskuvia, joita saa käyttää täysin ilmaiseksi.


Joulukuva, kynttilä. Hienot kynttilät.


Joulukoristeet, lahjapaketti.


Kuusenkoriste. Koristepallo joulukuusessa.


Joulupukki - joulukoristeet, kuusi.


Joulupukit.

Kaikkia näitä kuvia saa käyttää ilmaiseksi. Tee vaikka omat joulukortit näistä kuvista. Kaikista kuvista löytyy suurempi tarkemman resoluution versio klikkaamalla kuvaa.