lauantai 25. toukokuuta 2013

Sienet

Sieni
Wikitieto: Sienet on eukaryootteihin eli aitotumaisiin kuuluva hyvin lajirikas kunta. Vielä 1900-luvun alussa niitä pidettiin alkeellisina kasveina, mutta nykyisin ne erotetaan omaksi kunnakseen, koska sittemmin on todettu niiden edustavan eri kehityslinjaa. Sienet käyttävät ravinnokseen orgaanisia yhdisteitä, joita ne hajottavat solujensa ulkopuolelle erittämillään entsyymeillä. Sienillä ei ole kasveille tyypillisiä lehtivihreää sisältäviä viherhiukkasia, jolla ne voisivat yhteyttää, mutta eräät sienet elävät symbioosissa yhteyttävien syanobakteerien tai viherlevien kanssa. Tällaisia sieniä kutsutaan jäkäliksi. Erilaisia sienilajeja on kuvattu yli 100 000, mutta lajien kokonaismäärä voi olla jopa moninkertainen. Yhtenäinen fossiiliaineisto alkaa 400 miljoonan vuoden takaa siluurikaudelta, mutta aivan ilmeisesti sieniä on ollut jo prekambrikaudella 600 miljoonaa vuotta sitten.

Osa sienistä on myrkyllisiä. Kuvassa kärpässienet.


Ruokasienet kuten herkkusienet ovat tunnettuja ruuanlaitossa.


Lahottajasienet lahottavat puita.


Sienet, tatti.


Valkoinen sieni.

Kuvituskuvat aiheesta sienet.


1 kommentti:

  1. Hei!
    Tämä sieni, johon olet kirjoittanut alas "tatti", ei ole tatti vain joku kärpässieni, ylimyrkyllinen sellainen.

    VastaaPoista